Joukon Voima lahjoittaa kolmelle finalistille joukkorahoituskampanjan

Uutinen 2.3.2018 klo 11.08

 

joukon_voima_iso_kuva
 

Joukkorahoitusta ympäristöystävällisyyttä ja kestävyyttä edistäville hankkeille järjestävä yritys Joukon Voima lähtee mukaan tukemaan Meriroskahaastetta. Se lahjoittaa kolmelle valitsemalleen finalistille tai finalistijoukkueelle ilmaisen joukkorahoituskampanjan ideoitujen ratkaisujen toteuttamiseksi.

Joukon Voiman toimitusjohtaja Jukka Kajan kuuluu myös Meriroskahaasteen tuomaristoon. Kajan korostaa, että vaikka meriroskan vähentämisestä on paljon puhetta, on korkea aika kehittää myös konkreettisia ratkaisuja.

– Meriroskahaasteessa voidaan tuottaa juuri näitä ratkaisuja. Haluamme osaltamme luoda niistä parhaimmille suotuisat alkuvaiheen edellytykset, jotta skaalautuminen ja lopulta globaalin vaikuttavuuden saavuttaminen ei jäisi kiinni alun haasteista. Ratkaisujen joukkorahoittaminen on myös niihin sijoittaville ihmisille konkreettinen keino osallistua merten suojeluun.

Joukon Voiman lisäksi Meriroskahaastetta tukevat taloudellisesti Maj ja Tor Nesslingin Säätiö sekä S-ryhmä. Ne lahjoittavat yhteensä 32 000 euroa voittajalle tai voittajille.